Pankkikorttia metsästämässä

Leevi ja Arttu ovat säädetyn ikäisiä saamaan Visa electron -maksukortin. Jonna siis toki myös, mutta koska hänen korttinsa hakeminen ei ole minun vastuualueeni, suuntasimme pankkiin vain poikien kanssa.

Tai onneksi emme siltä istumalta suunnanneet. Eihän se nimittäin ihan niin vain käy.

Tiesin kyllä, että koska meillä on poikien isän kanssa yhteishuoltajuus, on kummankin allekirjoitettava korttihakemukset. Valtakirjan olisi voinut tehdä verkkopankissa, mutta koska poikien isällä on eri pankki, ei valtakirjakaan onnistunut. Paperiversio ei käy. Sitä en tiennyt, ettei pankkiin voi mennä enää asioimaan vain astumalla ovesta sisään. Tämä kävi ilmi, kun soitin etukäteen varmistaakseni, onko poikien isän oltava pankissa meidän kanssamme yhtäaikaa. Kovasti olivat sitä mieltä, että olisi kyllä oltava, mutta käytin eroperheen valttikortin ja luikautin pienen valkoisen valheen, joka antoi ymmärtää, ettemme mahtuisi saman katon alle. Kyllähän me pystymme ihan mainiosti hoitamaan tällaiset asiat, mutta ilta-ajan saaminen hakuprosessia varten olisi mennyt puolentoista kuukauden päähän. Poikien isä on siis töissä 50 kilometrin pääässä paikkakunnaltamme ja pankkiin irrottautuminen keskellä päivää olisi käytännössä mahdotonta. Pääsimme siis pankin kanssa sopuun siitä, että käyn yksin poikien kanssa tekemässä hakemukset ja isä käy sitten töistä tullessaan laittamassa nimikirjoituksensa hakemukseen. 

Varasimme siis pankkiin ajan. Vaikka olen lomalla (vielä tämän päivän!) ja minulle sopii ihan mikä kellonaika tahansa, oli seuraava vapaa aika puolentoista viikon päässä. Siis mitä ihmettä? Virkailija kertoi, että näitä ajanvarauksia otetaan enää muutaman tunnin ajan päivää kohden ja ilta-aikoja varataan käytännössä ainoastaan isoihin lainaneuvotteluihin. Verkkopankissa pystyy hoitamaan niin suuren osan pankkiasioista, että konttoriaikoja tarjotaan enää hyvin vähän.

Painelimme sitten sovittuna aikana pankkiin. Siellä homma toimi kuin junan vessa, kahden pojan korttihakemuksen tekemiseen meni noin 15 minuuttia. 

Miksi sitten halusin pojille maksukortit?

Suurin syy on viikkoraha. Meillä se on euro luokka-astetta kohden: tokaluokkalaiselle kaksi euroa, kuudesluokkalaiselle kuusi. Viikkorahan saamisen ehtona on, että koulutyöt on hoidettu, Wilmassa (sähköinen reppuvihko) ei ole rumia merkintöjä ja huoneet on siivottu. Lisäksi jokaiselta edellytetään oman ikätasonsa mukaista osallistumista yhteisiin kotihommiin. Se voi olla esimerkiksi roskien viemistä, pöydän pyyhkimistä, tiskikoneen tyhjentämistä tai pyykkien ripustamista.

Viikkorahaa varten pitäisi olla aina kolikoita. Ja niitähän ei koskaan ole. Lisäksi Leevillä ja Jonnalla on tänä vuonna mahdollisuus käydä koulussa maksullisella välipalalla. Se tarkoittaisi taas niitä ärsyttäviä pikkukolikoita välipalarahaksi. Kun mukuloilla on maksukortit, onnistuu viikko- ja välipalarahan maksaminen suoraan tilille. 

Moni kritisoi korttirahaa, koska silloin lapselle ei konkretisoidu, että rahaa on mennyt. En kuitenkaan oikein usko tuohon. Electron on siitä mainio kortti, että jos tilillä ei ole rahaa, ei sillä voi myöskään maksaa. Niinpä kortin käyttäminen vaatii oikeastaan vielä tarkempaa rahankäytön seuraamista, että pysyy kartalla, mikä tilin tilanne on.

Leevi valitsi omaan korttiinsa avaruusaiheisen kuvan, Arttu jääkiekon maajoukkueen logon. Näitä nyt sitten odotellaan saapuvaksi viikon-kahden kuluttua. 

Uusperhe ja byrokratia

Hesarista tuli uusperheiden vertaissivustolle haastattelupyyntö aiheesta uusperhe ja byrokratian haasteet. Faktaahan on, että uusperheellisenö joutuu miettimään monia asioita ihan toisesta näkökulmasta kuin ydinperheessä.

Päivähoitopaikka, lähikoulu, terveyskeskuspalvelut, sosiaalipalvelut... Nämä määräytyvät asuinpaikan mukaan. Näin ollen esimerkiksi eri paikkakunnalla asuvaa vanhempaansa tapaava lapsi ei pääse lääkäriin, jos sairastuu tapaamisen aikana. Käytännössä toki tilanne yleensä huomioidaan ja en ole kuullut koskaan käännytettävän vakavasti sairasta lasta päivystyspolin ovelta. Kuitenkin esimerkiksi viikon loma etävanhemman luona voi tuntua aika pitkältä, jos korvatulehdus iskee ensimmäisinä päivinä ja lääkäriin ei pääse.

Tällaisessa tapauksessa tietenkin toimitaan niin kuin lomalla yleensä: käytetään yksityisiä palveluita tai jos matka ei ole aivan tolkuton, lähdetään käymään omalla paikkakunnalla. Mieltäisin silti etävanhemman luona olemisen hieman eri asiaksi kuin satunnaisen lomamatkan. Tuskin näitä kahden paikkakunnan lapsia ihan konkurssiksi saakka on?

Meillä päädyttiin hyvin nopeasti eron jälkeen siihen, että paikkakuntaa ei vaihdeta. Tietenkin vuoroasuminen oli hyvin painava syy pysyä samalla kylällä, mutta myös se, että kaikki lapselle kuuluvat palvelut ovat saatavilla molemmista kodeista. Lasteni isälle tämä tarkoittaa 50 kilometrin työmatkaa. Olen häneltä joskus kysynytkin, muuttaisiko hän lähemmän työpaikkaansa, jos voisi, mutta ei kuulemma muuttaisi. Tällä kylällä on kieltämättä oma vetovoimansa. Onhan kyseessä sama paikka, josta lapsuuden jälkeen muutin muualle opiskelemaan ja lopulta työskentelen nyt samassa koulussa, jossa itse kävin yläastetta. Enkä ole ainoa, joka teki paluumuuton.

Luulen, että byrokratia toimii eri paikkakunnilla melko eri tavoin. Olen käyttänyt bonuspoikani kouluuntulotarkastuksessa, varannut bonustytölle lääkäriajan, ollut mukana huoltajapalavereissa, joissa on käsitelty lapsipuolteni asioita. Jos aivan tiukantarkkoja ollaan, eihän minun kuuluisi tehdä mitään edellämainituista, koska en ole huoltaja.

Emme ole lisänneet puolivanhempia koululaistemme Wilmaan, mutta koululle on tiedotettu, että jos omia vanhempia ei saada koululta kiinni, puolivanhemmalle voi myös soittaa ja lapsen asioista saa kertoa. Kaksi puhelua olenkin saanut. Samoin mieheni on käynyt kertaalleen nappaamassa minun migreenistä kärsivän poikani koulusta kesken päivän.

Omassa kunnassamme tuntuisi olevan suhteellisen järkevä jousto uusperheellisten suhteen. Olen kuitenkin kuullut muista kunnista hyvin erilaista tarinaa. Odotan mielenkiinnolla Helsingin Sanomien artikkelia. Sen pitäisi ilmestyä ensi viikon torstain lehdessä.

He kasvavat

Arttu täyttää tänään 10 vuotta. Leevi ja Niko saavuttivat seuraavan ikävuosipykälänsä viime kuussa ollen nyt 12- ja 8-vuotiaat. Viisikon nuorinkin on siis jo kaksi vuotta vanhempi kuin mitä viisikon vanhin oli aloittaessamme seurustelun.

Elämme luultavasti nyt helpoimpia vuosia. Ei enää yhtään pikkutaaperoa, vaippaikäistä, päiväunitarpeista (jos aikuisia ei lasketa mukaan) eikä oikeastaan uhmaikäistäkään. Elvi on temperamenttinen kyllä, mutta ei tuo enää mitään uhmaikää pode. Tietty uhma tuskin häviää häneltä koskaan.

Moni ystäväni on haikeana lasten kasvamisesta. Yhtä moni potee vauvakuumetta, vaikka ei haluakaan enempää lapsia. Itse huomaan tuntevani suurta iloa ja myös helpotusta lasten kasvamisesta. Nyt heidän kanssaan pystyy tekemään vaikka mitä. He osaavat käydä järkeviä keskusteluja. Heitä ei tarvitse enää vahtia aivan 24/7. Reissasimme alkukesästä Kreikassa ja oli ihanaa, kun jokainen osaa kulkea omin jaloin, napata omat uimakamppeensa ja ilmoittaa nälästään verbaalisesti eikä kiukuttelemalla.

Pieni lapsi polkee syliä, suuri sydäntä. Näinhän se tietysti on. Leevi ja Jonna aloittavat kuudennen luokan syksyllä ja heillä toki näkyy jo teini-iän lähestyminen. Kaverit ovat tärkeitä ja koulunkäyntikin perustuu tällä hetkellä enimmäkseen siihen, että siellä näkee kavereita. Kumpikin on saanut hieman enemmän liikkumavaraa ja vapauksia, mikä tietenkin kuuluu asiaan, mutta miten kamalalta jo nyt tuntuu, kun ei pysty aivan metrilleen tietämään, missä kumpikin kulkee. Kumpikin on pitänyt kiltisiti kiinni sovituista kotiintuloajoista ja yhteisesti sovituista asioista, joten näin on voinut olla. Rajojen kokeilu lienee vasta edessä.

Viisikko on nyt siis jo toista vuotta koululaisia. Kutoset vanhimpina, Arttu aloittaa neljännen, Joonas kolmannen ja Niko toisen luokan. Joonaskin pääsee siirtymään lähikoulun pienluokkaan, joten taksirumba loppuu siihen.

Juuri nyt näyttää siltä, että on tulossa ihan hyvä ja rauhallinen vuosi.

Ettei kuitenkaan liian helpolla päästä, on perheeseemme tulossa syyskuussa uusi vauva. Tällä kertaa kuitenkin karvainen sellainen, neljällä jalalla kulkeva. 

Uusperheessä lomailu

Otsikko on oikeastaan harhaanjohtava. Voisi kuvitella, että lomailu tapahtuu jokaisessa uusperheessä saman kaavan mukaan, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Possessiivisuffiksi mukaan: uusperheessämme lomailu.

En voi sanoa, että meillä on ollut tapana tehdä jonkin tietyn kaavan mukaan. Kaavaa ei nimittäin ainakaan kuluneen kuuden vuoden aikana ole muodostunut. Ihan ensimmäinen kesäloma meni niin, että hövelisti lupasin hoitaa koko sakin koko kesän. Sen kesän jälkeen älysin olla enää ikinä lupaamatta mitään niin typerää. 

Seuraava kesä meni suunnilleen niin, että Jäsen M ilmoitti, koska lapset ovat meillä ja koska hänellä. Kaitsu kysyi, koska haluan hänen ottavan pojat. Hän piti sovitut kaksi lomaviikkoa poikia luonaan, koko muun kesän aikana vuoroasujat eivät nähneet isäänsä. Tästäkin viisastuttiin sittemmin.

Seuraavana kesänä lomista yritettiin sopia, mutta lopputulos oli jäätävä riita. Lopputuloksena Jonna ja Joonas jatkoivat normaalilla vuoroviikkosysteemillä läpi kesän. Tämä oli oikeastaan aivan superselkeä juttu. Poikien kohdalla taidettiin tänä kesänä päästä siihen ratkaisuun, että pojat ovat isällään kaksi viikkoa putkeen, minun luonani kaksi viikkoa putkeen ja muun kesän vuoroviikoin niin, että isän työpäivän ajaksi he fillaroivat meille päivähoitoon. Poikien kohdalla tästä on pidetty sittemmin kiinni kaikilla koulun lomilla.

Tästä seuraava kesä on ollut jälkikäteen ajateltuna huvittavin. Lomista kysyttäessä Jäsen M ilmoitti tekstarilla, että "mun lomani ei kuulu teille" ja sillä hyvä. Saimme lopulta hänen loma-aikansa selville, kun satuin törmäämään häneen päiväkodin pihalla ja pyytämään, että hän voisi nyt ehkä kumminkin kertoa, millin on lomalla, että saamme suunniteltua loma-ajan myös poikien isän kanssa, joka oli odottanut vain meiltä tietoa, koska olisi hyvä väli pitää oma lomansa. Kasvotusten Jäsen M on aina ollut hyvin asiallinen. Olen jo oppinut olemaan kommunikoimatta tekstarein.

Viime kesä oli se, kun ajattelin helvetin jäätyneen: lomista sovittiin saman pöydän ääressä kalenterit kourassa. Yritys oli tosi hyvä, paitsi että olimme käsittäneet vaihtopäivät väärin ja siitä saatiin melkoinen selvittely aikaan. Se yhteinen kirjallinen sopimus olisi ollut kaikessa irvokkuudessaan erinomainen idea.

Olemmeko siis tänä vuonna viisaampia?

Ainakin meillä on nyt sovittuna (kirjallisesti!) kahden viikon jaksoihin koko kesä. Jos se tällä kertaa onnistuisi?

Kesä tuli!

Kesälomasta kertoo aina vuorenvarmasti muutama asia:

Kauppalasku kasvaa tähtitieteellisiin lukemiin, kun lapset eivät enää syö koulussa ja päiväkodissa kunnallislounasta. Lisäksi vapaampi elämä saa aikaan kovemman nälän. Ainakin siltä se tuntuu. Useimmiten vahvuudessa on myös pari kaveria ja vaikka olen aina hyvin tiukasti pitänyt kiinni siitä, että kavereita ruokitaan meillä vain, jos siitä on etukäteen sovittu, huomaan lipsuvani tästä, jos älyävät kysyä, pääseekö kaverikin ruokapöytään.

Piha vuoroin täyttyy ja tyhjenee polkupyöristä. Riippuu siitä, ovatko muksut kavereineen meillä vai meidän muksut kavereillaan. Uudenlainen vapaus omaan kesälomailuun on siinä, että viisikko on jo niin isoksi kasvanut, että saavat kulkea pikkukylällämme melko vapaasti, kunhan ilmestyvät sovittuna aikana takaisin.

Telttamajoitus on yksi kesän kohokohtia. Suunnilleen kaksittain siellä on nukuttu. Niko ja Joonas aloittivat telttakierroksen viettämällä teltassa käytännössä koko päivän ja illasta noin kolme tuntia. Sen jälkeen teltassa oli kuulemma liian meluisaa ja pojat pinkaisivat sisälle nukkumaan. Leevi ja Arttu kuulemma menevät telttaan ensi yöksi. Elvi tahtoo mennä telttailemaan Jonnan kanssa, mutta epäilen, että tänäkin vuonna tunnin telttailun jälkeen leidi ilmoittaa viime vuoden tapaan siskolleen, että Jonna voi nukkua ihan rauhassa, hän menee äijän viereen.

Oma lomanaloitushommani on ollut kodinsiivousprojekti. Ei saa stressaantua liikaa, joten etenen asia kerrallaan. Maanantaina siivosin pianon päällisen puhtaaksi. Tiistaina kävin läpi kylppärin kaapit ja poistin mm. vuosikerta-aurinkorasvat, tyhjäksi puristetut hammastahnatuubit, kuivuneet ripsarit ynnä kaikenlaista vastaavaa tuikitarpeellista. Keskiviikon agendana oli purkaa viimeinen muuttolaatikko olohuoneen nurkasta. Muutosta onkin melko tarkalleen vuosi aikaa. Melkein teki mieli viskata mäelle koko loota, kun en koko vuoden aikana ollut kaivannut mitään laatikon sisällöstä. Torstaina pesin jääkaapin.

Perjantaina koin mielenhäiriön ja lähdimme koko sakilla (miinus siippa, jonka loma alkaa vasta ensi viikon jälkeen) Ikeassa. Suurin kimmoke oli kesätarjous: alle 12-vuotiaat lapset syövät ilmaiseksi, kun aikuinen maksaa ruuastaan. Seitsemän ihmisen lounaalle tuli siis hintaa 7,5€. Piti ottaa ilo irti, kun se vielä oli mahdollista, sillä Leevi täyttää kuun loppupuolella täyden tusinan.

Ikean reissu meni hienosti ja kaikki käyttäytyivät mallikkaasti. Mukaan lähti lähinnä juomalaseja, mukeja ja pyyhkeitä.

Tänään taidankin keskittyä penkomaan vaatekaapeista kesävaatteita, sillä viikon päästä vaihdetaan maisemaa sinne, missä on lämmin!

Äitienpäivän aattona

Tänään, äitienpäivän aattona, vietetään lapsettomien lauantaita. Kun lapsettomuus on tahantonta, se aiheuttaa paljon tuskaa. Kuitenkin yhtälailla omasta tahdostaan lapseton joutuu usein kiusalliseen tilanteeseen: ihmiset haluavat kovasti tietää, miksi joku ei halua lapsia. Hyvin harvoin halutaan niin suorasukaisesti perusteita sille, miksi lapsia on tullut perheeseen.

Uusperheessä sekä äitienpäivä että lapsettomien lauantai voivat olla monimutkaisia asioita. Saako lapsi halutessaan tehdä kortin myös 

äitipuolelle? Täytyykö lapsen toivottaa äitipuolelle hyvää äitienpäivää, jos se ei tunnu lapsesta luontevalta? Kuinka moni lapsi pelkää loukkaavansa omaa, biologista äitiään, jos osallistuu äitienpäiväjuhlintaan äitipuolen kanssa?

Entä jos uusperheeseen ei siunaanu sitä yhteistä lasta, toiveesta huolimatta? Hyvää tarkoittava puoliso voi yrittää lohduttaa sanomalla, että hänen lapsiaan saa kyllä hoivata ja pitää kuin omiaan. Luultavasti tällainen lohduttaminen vain kääntää veistä haavassa. Varsinkin äitipuolen odotetaan usein ottavansa lapsipuolensa siipiensä suojaan ihan tuosta vain. Ajatus siitä, että äitipuoli ei oikeastaan pidä lapsipuolistaan, on aivan pöyristyttävä. Isäpuoleen ei kohdistu tässä määrin vastaavaa painetta, kunhan nyt osaa käyttäytyä asiallisesti lapsipuoliaan kohtaan.

Meidän perheessämme ristiriidat on ratkaistu siten, että lapset menevät äitienpäivänä aina äitinsä luokse riippumatta siitä, kenen viikko on tuolloin menossa. Samoin toimitaan isänpäivän kohdalla, tietysti siis niin, että tällöin lapset menevät isälleen. Tällä tavoin säästytään sekä vanhempien että lasten surulta, jos tärkeänä päivänä oltaisiinkin juuri siellä toisessa kodissa, jossa päivänsankari ei olekaan paikalla. Joustaminen on päivän sana tässäkin. 

Uusperheen perustaminen synnyttää aina äiti- tai isäpuolen. Kun sitten viikon päästä vietetään heidän juhlapäiväänsä, koetetaan muistaa, että parhaansa he yleensä tekevät.

Blogipolku

Lisäsin blogini blogipolulle. Kiitokset Sankarille (  http://sekalaistasakkia-sankari.blogspot.fi )vinkistä!

Siskokset

Katselin padin vanhaa kuvamateriaalia läpi. Eteen tuli kuva tytöistä ruuanlaittopuuhissa. Ei tuo kuva niin järin vanha ole, ehkä vuoden takainen. Kuvanlaatu ei ole häävi, padin kamera on melko surkea. Kuva kuitenkin kertoo paljon meidän tytöistä.

Elvi ihailee Jonnaa aivan suunnattomasti. Kun Jonna on äidillään, laskee pikkusisko päiviä siihen, että isosisko tulee takaisin. Elvi haluaisi jo olla yhtä iso kuin Jonna, että voisi olla samassa cheerleading-joukkueessa. En ole raaskinut vielä pilata odotuksen iloa kertomalla, että kin Elvi on vihdoin tarpeeksi iso kyseiseen joukkueeseen, on Jonna jo likipitäen aikuinen. Isolla ikäerolla on puolensa ja myös se kääntöpuoli. 

Hyvä puoli on siinä, että isosiskon kanssa voi tehdä jo isompien juttuja, ikään kuin siivellä. Kuten paistaa lettuja. Tai harjoitella cheerleading-akrobatiaa trampoliinilla (ei hyppyjä, kieltää ilkeä äitipuoli). Isosiskon viereen pääsee viikonloppuaamuina köllimään ja joskus isosisko vie läheiseen leikkipuistoon leikkimään.

Jonna on ollut alusta saakka kova hoivaamaan pientä siskoaan. Välillä on saanut jopa puuttua siihen, että siskon hoitaminen ei ole hänen velvollisuutensa. Että hoitaa saa, jos se tuntuu kivalta, mutta 11-vuotiaan vastuulla ei ole nousta viikonloppuna laittamaan 4-vuotiaalle aamiaista. Silti ei ole ihan yhden tai kahden kerran juttu, että olemme miehen kanssa kömpineet viikonloppuaamuna ylös ja vastassa on Elvi täysissä pukeissa ja aamiaisen nauttineena. 

Veljetkin ovat Elville tärkeitä, mutta sisko on selvästi aivan erityinen. Harmittelin joskus isoa ikäeroa ja ajattelin, että tytöistä ei ehkä tule erityisen läheisiä, kun toinen on niin paljon nuorempi ja näkevätkin toisiaan vain joka toinen viikko. 

Huoli näyttää olevan turha. Tänäkin iltana äitilästä tuli Whatsapp-ääniviesti, jossa toivotettiin pikkusisklle hyvää yötä.

Uusperhelapsen ajatuksia

Elvihän elää tavallaan ydinperheessä. Hänen näkökulmastaan isän, äidin ja hänen luonaan vierailee vaihtelevasti porukkaa. Elvi kyllä tietää, että porukka koostuu siskosta ja veljistä, mutta hän tuskin vielä isommin on ymmärtänyt, mitä sisko tai veli oikeastaan tarkoittaa. 

Elvi kömpi viikonloppuaamuna minun ja isänsä väliin. Niko heräsi melko pian perässä ja mönki myös viereeni. Tai yritti mönkiä.

"Älä halaa MUN äitiä, sä saat halata SUN äitiäs!" Elvi tokaisi Nikolle.

"Mutta äiti on myös mun äitini!" yritti Niko puolustautua.

"Eikä oo, Jäsen M on sun äitisi!" komensi Elvi.

Elvi on siis ollut tietoinen, että Jäsen M on Jonnan ja Joonaksen äiti, mutta onpa tosiaan jäänyt selvittämättä, että Nikon, Artun ja Leevin äiti olenkin minä. Siinä sitten selviteltiin tyrmistyneelle neljävuotiaalle sukulaisuussuhteita. Onhan tytölle tietenkin selitetty, mihin sisarukset katoavat aina viikoksi kerrallaan. Kotisuhteet on kuitenkin unohdettu tai erehdytty pitämään asiaa itsestäänselvyytenä. Eihän lapsi voi tietenkään mitenkään ymmärtää, kuka on vanhempi kenellekin, kun kuvio on tällainen. Elvi on aivan mukisematta sopeutunut järjestelyyn, jossa sisarukset tulevat ja menevät. Joskus hän on kysynyt, milloin hänellä on isiviikko tai äitiviikko, kun kerran sisaruksillakin on, mutta ei hän ole isommin osannut asiaa ihmetellä. 

Tulipa selvitettyä taas uusi uusperhekiemura.

Pääsiäisviikonlopun viettoa

Omat poikani lähtivät perjantaiaamuna mökille isänsä kanssa. Poikien isän vanhemmilla on hulppea mökki saaristossa ja pojat rakastavat kyseistä paikkaa. Itsekin kävin siellä edellisen elämäni aikana paljon, mutta on pakko myöntää, etten ihan valtavan paljon kaipaa paikkaa. Sinne änkesi aina ihan järjetön määrä porukkaa ja vaikka tilaa oli kyllä tarpeeksi, tarkoitti iso sakki aika pitkälti sitä, että naisväki oli kokolailla lukittuna keittiöön. 

Lisäksi ruokarytmi ei sopinut lainkaan sen paremmin minulle kuin pienille lapsillekaan: aamupala brunssityyppisenä noin 10-11 maissa. Päiväkahvit makealla tarjoilulla klo 14. Päivän ensimmäinen lämmin ruoka vasta alkuillasta. Sain siis koko sakin ruokien lisäksi tehtailla aina jossain välissä myös lounaan pojille ja sen varjolla kehtasin onneksi syödä itsekin kaksi ruokaa päivässä. Kenties koulumaailmassa pääsee tottumaan liian hyvään ruokapalveluun.

Onneksi pojat ovat nyt jo sen verran isoja, että sopeutuvat helposti "mökkirytmiin" ja koska sattuvat olemaan poikia, saanevat ottaa mökkeilyn lomailun kannalta. Pihahommia saattaa olla tarjolla, mutta sehän nyt on ihan mukavaa puuhaa.

Bonuslapset tulivat muutama tunti poikien lähdön jälkeen ja Elvi oli varsin onnellinen Jonnan saapumisesta. Isosisko on Elville ehkä tärkein asia maailmassa ja hän selvästi kaipaa Jonnaa kovasti aina kun bonukset ovat äidillään. Ihana suhde tyttöjen välille onkin muodostunut. Jonna on jo varannut Elvin ensimmäisen koulupäivän saattamisreissun itselleen. En raaskinut sanoa Jonnalle, että on aika mahdollista, että kun kyseinen päivä koittaakolmen ja puolen vuoden päästä, ysiluokkalainen Jonna ei enää haluakaan saattaa pikkusiskoa kouluun. Tai sitten haluaa, mistäpä tuon tietää. Lupasin kuitenkin selvittää Jonnalle ensimmäisen oppitunnin poissaolon, mikäli hän tahtoo saattaa siskonsa kouluun.

Lauantai kului hyvin pitkälti ihmetellessä naapuritontin räjäytystyömaata. Naapuriimme on kohoamassa omakotitalo, mutta tontti on kallioinen ja vaati louhintaa. Aika hurjalta tuntui tärähdys omassa torpassa joka kerta kun posahti. Pieni halkeamakin tuli sokkeliin, onneksi oli kuvattu etukäteen.

Pääsiäisperinteisiin kuuluu kuulemma myös keinun rakentaminen. Emme kyllä tienneet sitä, mutta ilmeisesti noudatimme perinteitä. Mies sai työpaikaltaan vanhoja, EU-standardin hylkäämiä keinuja ja niitä varten rakennettiin runko vanhoista liimapuupalkeista. Melko massiivinen rakennelma siitä tuli, kestänee jokuset keinupersikset! (Keinussa pelattava pallopeli.)

Muutoin pääsiäisviikonloppuun kuului hyvin perinteistä ohjelmaa: suklaamunien etsintää, lammasateria ja kyläily vanhempieni luona. Tänä vuonna pääsiäinen osui hyvin lähelle isäni syntymäpäivää, joten juhlistimme sitäkin samalla istumisella. 

Huomenna pitäisi taas orientoitua arkeen. Neljän päivän vapaa on juuri sopivan mittainen saamaan unirytmin sekaisin.

 

Pääsiäisen aikaan

Näin pääsiäisen aikaan tuli vain mieleeni: Jeesus eli uusperheessä äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Sunnuntaina juhlitaan sitä, kun etäisästä tuli lähivanhempi. 

Toisintoperhe

Suplin FB-sivuilla kerrottiin eilen (1.4.) että uusperheen asemesta tulisi alkaa käyttää nimitystä toisintoperhe. Näin oli Suplin virallinen terminologiatoimikunta palaverissaan päättänyt. Ilmoitus poiki heti lisää ideoita: kertaalleen eronnut ja uudelleen yhteen palannut pariskunta muodostaa kertausperheen (rewind family).

Aprillipilastahan tässä oli kyse.

Sen verran kuitenkin haluan lausua uusperheterminologiasta, että uusperhe ei ole uusioperhe. Joku on joskus hauskana vitsinä käyttänyt moista termiä ja sehän on levinnyt kulovalkean tavoin. Uusioperhe-nimitys vilahtelee jopa virallisissa papereissa, kuten bonuspoikani psykologilausunnossa. Eilen bongasin samanlaisen Ylen ohjelmasivulta ohjelmakuvauksessa. Ymmärrän kyllä, että terminologia ei ole kaikille selvä asia, jos asia ei kosketa itseä. Omaan korvaani "uusioperhe" kalskahtaa ikävästi kierrätyskamalta.

Muita kuulemiani ehdotuksia:

-Mosaiikkiperhe

-Leikkaa-liimaa -perhe

-Sun-mun-meidän -perhe

-Uuserhe (henkilökohtainen suosikkini, kuten blogin nimestäkin voi päätellä)

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Kun äitipuoli nöyrtyi

Mikähän siinä muuten on, että aina kun aloittaa valituslinjan, saa kuumia kiviä niskaansa. Näin on käynyt ennenkin.

Ärsyttelin tuossa viikko takaperin sitä, kun likkaa pitää jatkuvasti kuljettaa eksälään hoitamaan eläimiä myös meidän viikollamme. Nyt sitten ei tarvinnut menneellä viikolla kuljettaa kertaakaan, eläinten hoitaminen oli ilmeisimmin hoidettu jotenkin toisin. Lisäksi Jäsen M antoi oman ammattitaitonsa käytettäväksi ja tuli auttamaan hommassa, jossa tarvittiin ammattilaisen silmää.

Pakko myöntää, että itselle otti aika koville päästää miehen eksä omalle tontille. Kyse ei ole siitä, että kokisin hänet jotenkin uhkana parisuhteellemme. On päivänselvää, että kumpikaan ei haikaile toisensa perään, niin paljon eripuraa ja katkeruutta on mieheni ja eksänsä väliin mahtunut. Pitäisi osata olla ennen kaikkea iloinen siitä, että välit ovat vihdoin ja viimein asialliset ja että keskusteleminen ja jopa toisen auttaminen on ihan mahdollista. Tulevaisuudessa meillä on edessä ainakin viidet rippijuhlat ja luultavasti myös viidet ylioppilas- tai valmistujaisjuhlat, jotka pitäisi pystyä järjestämään porukalla. Ehkä tässä on hyvä alku. 

Tänään ollaan jatkettu pihan kanssa. Niitä rippijuhlia silmällä pitäen leikattiin sireenipuskat. Niiden pitäisi alkaa kukkia uudelleen muutama vuosi leikkaamisen jälkeen. Toivottavasti neljä vuotta riittää ja Leevin ja Jonnan rippikuvat saadaan kukkivien sireenien edessä. Saavat luvan mennä alkukesän riparille. 

Eehhehehee

Kuulin uusperhevitsin:

Ennen tyttö mietti pojan kohdatessaan, olisiko tuosta olemaan isä minun lapsilleni. 

Nykyään tyttö miettii pojan kohdatessaan, olisiko tuosta olemaan lasteni kanssa joka toinen viikonloppu.

Vaalien alla

En ole hakemassa eduskuntaan. Jos kuitenkin olisin, haluaisin ajaa monimuotoisten perheiden asioita. 

Lähtökohtaisesti perhepolitiikka on ydinperhesuuntautunutta. Hyvä niin. Onhan suurin osa perheistä edelleen perinteisen mallin ydinperheitä: mies ja nainen sekä mahdolliset yhteiset lapset. Monimuotoisilla perheillä tarkoitetaan oikeastaan kaikkia niitä perheitä, jotka eivät mahdu edellämainittuun raamiin. On yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä, sukupolvirajat ylittäviä perheitä, adoptioperheitä, sijaisperheitä... Mitä unohdin? 

Oma kokemukseni rajoittuu ydin- ja uusperheessä elämiseen. Tilastoissa olemmekin oikeastaan yksilapsinen ydinperhe. Ja tässä tulee mielestäni lainsäädännöllinen epäkohta. Vuoroasuminen on yleistynyt viimeisten vuosien aikana hurjasti. Helsingin seudun peruskoululaisista noin 13% asuu vuorotellen kummankin vanhemman kanssa (Vesa Keskinen & Stina Högnabba: Kahden kodin lapset - "Kummankin kaa". Helsingin kaupungin tietokeskuksen työpapereita 2014:4). Vuoroasumisen tilastoiminen on melko haastavaa, sillä vuoroasumisesta ei välttämättä ole lainkaan lastenvalvojalla vahvistettua sopimusta vaan vanhemmat sopivat asiasta keskenään. Lisäksi Suomen lainsäädännön mukaan vuoroasujalapsella on kuitenkin oltava kirjattuna yksi lähivanhempi ja yksi tapaajavanhempi. Lapsilisä menee yleensä lähivanhemmalle, sen voi jakaa vain niin, että lapsilisän saaja itse maksaa puolet summasta toiselle vanhemmalle. 

Myöskään Kela-korttia ei saa molempiin koteihin. Tästä tosin kuulin tuttavalta eriävän mielipiteen. Itselleni kuitenkin sanottiin Kelasta, että kortti on henkilökohtainen ja sen on kuljettava lapsen mukana. Joku kertoi ratkaisseensa asian siten, että oli ilmoittanut kortin kadonneeksi, jolloin Kelasta oli lähetetty uusi. Luulen, että nykyään viivakoodiaikana kyseinen temppu ei toimi enää. 

Ruotsissa lainsäädäntö on huomattavasti ajankohtaisempi. Sekä osoite että lapsiperheen tuet on mahdollista puolittaa. Lisäksi huoltajuusmuodoksi on mahdollista kirjata vuoroasuminen ilman leimaavia lähi- ja etävanhempi -termejä.

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa", sanotaan. Myönnän, että oman perheeni tapauksessa ei ole minkään valtakunnan merkitystä sillä, missä lasten osoite on. Fyysisestikin osoitteiden välillä on noin 500 metriä matkaa. Kyse on enemmän tunneperäisistä seikoista. Siitä, että kun lapseni opettaja avaa koneelta lapsen oppilaskortin, näyttäytyy asia niin, että lapset asuvat isänsä kanssa. Siinä paperissa ei kerrota, että vuoden 52 viikosta he asuvat kanssani 28-30 viikkoa. 

Lapsilisän jakaminenkaan ei kosketa minua henkilökohtaisesti, sillä vaikka summa kilahtaakin kuukausittain isän tilille, tilittää hän siitä minulle puolet. Uskallan väittää, että ei onnistu suurimmalla osalla vuorovanhemmista. 

Puolivanhemmalla on perheen sisällä paljon velvollisuuksia, mutta oikeudet ovat huomattavasti vähäisemmät. On pitkälti biologisen vanhemman kädessä, minkälaiseksi äiti- tai isäpuolen rooli lapsen elämässä muodostuu. Tähän ei tietenkään voida lainsäädännöllä puuttua. Silti toivoisin erityisesti perheiden kanssa työskentelevien saavan perehdytystä monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Voi hyvin olla, että lapsen äitipuoli onkin henkilö, joka hoitaa hyvin suuren osan lapsen asioista: on perillä koulumenestyksestä, kaverisuhteista, opituista taidoista, ehkä tuen tarpeista. Olen kuullut monen monta tarinaa, joissa lapsen kanssa työskentelevät tahot sivuuttavat kokonaan henkilön, joka olisi kenties kaikkein parhaiten perillä lapsen asioista. Koetaan biologian perusteella tärkeämmäksi kuulla vanhempaa, joka näkee lasta neljä vuorokautta kuukaudessa, kuin aikuista, joka viettää lapsen kanssa aikaa päivittäin. 

Toivoisin näkeväni Suomen lainsäädännössä ja käytänteissä päivän, jolloin ymmärretään, että erilainen ei ole vääränlainen. Asioiden ei ole pakko pysyä samanlaisena vain siksi, että niin on aina tehty. En odota uudistusta hetkessä. Vaikka lainsäädäntöä alettaisiinkin hiljalleen muuttaa, en usko, että omat lapseni pääsevät koskaan olemaan virallisia vuoroasujia. Enkä tietenkään toivo lapsenlapsistani sellaisia. Se, mitä toivoisin, on joustavuus ja huomioiminen. Edes asia kerrallaan. 

Aina mun pitää

Tämä ei ole otsikostaan huolimatta euroviisupostaus. Tämä on negaatiopurkaus.

Aina mun pitää ymmärtää, että koska miehen ja eksänsä välit ovat olleet niin vaikeat, ei mies halua ärsyttää eksäänsä millään lailla. Jos eksä haluaa, että meiltä käydään hoitamassa hänen eläimiään, niin meiltähän sitten käydään, ettei eksä vain suutu. Koska suuttunut eksä voi saada pahaa jälkeä aikaan.

Ja onhan se totta. Eksä kun on Pyhä Äiti ja lisäksi vielä Pyhä Lähivanhempi. Jos hän suuttuu ja haluaa aiheuttaa ongelmia, on koko puulaaki hänen puolellaan. Viis siitä, että etäisä on oikeasti vuorovanhempi ja lapset ovat hänen luonaan tasan yhtä paljon. Viis siitä, että etäisä on hoitanut pääsääntöisesti kaikki pojan koulunkäyntiin liittyvät palaverit ja käytännön asiat.

Niinpä meiltä täytyy löytyä joka ikinen ilta aikaa siihen, että tyttö kuljetetaan äidilleen hoitamaan äidin eläimet, koska äiti viettää aikansa kaverinsa luona silloin, kun lapset ovat meillä. Jos meillä olisi omalla perheellä jotain suunnitelmia, ne täytyy kuitenkin aikatauluttaa eksän eläinten mukaan.

Ja aina mun pitää ymmärtää, että tämä on turhan riidan välttämistä. Niin, eksän kanssa riitelyn välttämistä. Istuvan vaimon turhautuminen on sivuseikka: se entinen kun on viisainta pitää hyvällä tuulella.

Aina mun pitää.

Miten uusperhe sairastaa?

Lähtökohtaisesti tietenkin uusperhe sairastaa ihan samoin kuin ydinperhekin. Joku saa jonkun pöpön ja sitten se kiertää joko osan porukasta tai sitten kaikki sairastuvat. Siinä ne yhtäläisyydet sitten olivatkin. 

Alle kymmenenvuotiasta lasta on oikeus jäädä hoitamaan kotiin, vaikka vanhempi olisikin työelämässä. Oikeastaan tätä oikeutta olisi tarkoitus käyttää siten, että työssäkäyvä vanhempi yrittää parhaansa mukaan järjestää jonkun muun hoitamaan sairastunutta lasta. Käytännössä kuitenkin vanhempi hoitaa lapsen yleensä itse.

Lapseksi katsotaan tässä tapauksessa joko oma biologinen lapsi tai samassa osoitteessa asuva lapsi. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että minä en voi jäädä kotiin, jos Joonas sairastuu ja vastaavasti mies ei voi jäädä hoitamaan Arttua tai Nikoa. Leevi ja Jonnahan ovat jo yli-ikäisiä, heidän tulee suoriutua pöpöineen itsekseen. Toisaalta tämä on selkeä ja helppo tilanne: kumpikin huolehtii omansa ja jos Elvi sairastuu, katsotaan, kummalla on töiden suhteen parempi (tai vähemmän huono) tilanne poisjäämisen suhteen. 

Sitten päästään siihen ongelmakohtaan: missä sairastamisen tulee tapahtua? Olemme sopineet poikien isän kanssa, että tauti taltutetaan siellä, missä on sairastuttu ja vaihti tehdään vasta paranemisen jälkeen. Näin vältetään mahdollisuuksien mukaan pöpöjen levittämistä. Jäsen M:n kanssa vastaavaa sopimusta ei ole tehty ja olenkin aiheuttanut yhden jäätävimmistä ex-liitännäisistä perhesodista kieltäytymällä ottamasta oksentavia bonuksia meille. En voi henkilökohtaisesti käsittää, mikä hinku aikuisella on raahata sairaat lapset liikkeelle ja miksi tauteja pitää ehdoin tahdoin kuljetella eteenpäin.

Ihan pakko myöntää, että kun Jonna ja Joonas viimeksi kiemurtelivat Pyhän Yrjön alistamina vaihtopäivää edellisen yön, naureskelin vähän partaani, kun vaihto tehtiin sairaudesta huolimatta ja tauti kulki kuin kulkikin myös sinne toiseen osoitteeseen. Olimme nimittäin ilmoittaneet, että lapset ovat sairaana ja että voidaan pitää heidät meillä kunnes tauti on ohi, mutta jos on niin suuri hinku päästä itse halailemaan arabiaa, niin en minä esteenä ole.

Seuraava ongelmakohta on tietysti se, milloin tauti sitten on ohi. Ja se, lasketaanko pieni nuha tai yskä sairastamiseksi. Saahan näistä ongelmia tehtyä enemmänkin, jos haluaa. Ratkaisujakin taitaa olla yhtä paljon kuin uusperheitä. 

Oma näkemykseni on tietenkin vuoroasujavanhemman näkemys. En tiedä, mikä olisi viisain ratkaisu, jos lapset vierailevat etävanhemmalla vain joka toinen viikonloppu. Luultavasti lähivanhempi ohjelmoi kaikki menonsa aina näille viikonlopuille. Ja etävanhemmalla ei ehkä ole puitteita pitää sairastuneita lapsia luonaan viikkoa. Tutkimattomia ovat uusperheiden tiet.

Uusioperh(s)e

Uusioperh(s)e
Tragikoominen näytelmä

Mitä tapahtuu, kun neljä toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa itsensä ja toisensa uusperheiden tukiryhmässä? Hetkiä oikeasta elämästä. Rohkeita tunnustuksia inhimillisyydestä, perhedynamiikan haastavuudesta, ulkopuolisuudesta, oman aseman epämääräisyydestä. Peloista, rakkaudesta ja vanhemmuudesta.

"Minä olen sinun perhettä. En ole synnyttänyt sinua,
mutta minä olen sinun vanhempasi."
- Elina, äitipuoli

"Luonnossa uros tappaa naaraan poikaset edellisestä liitosta."
- Aulikki, mummi

"Vihaan mieheni lapsia. He eivät ole minun lapsiani."
- Meri, lapseton

"Ex-vaimo soittaa ja kysyy, että vietetäänkö joulu yhdessä? Hullu! Jonnen takia, että se olisi kiva juttu Jonnelle. Olisiko? Jonne, Jonnen isä, Jonnen isän uusi puoliso eli Jonnen äitipuoli, Jonnen äiti. Kuka muu voisi tulla paikalle? Jonnen äidin vanhemmat, Jonnen äidin veljet? Jonnen äitipuolen vanhemmat?"
- Kimi, isä

Ohjaus: Outi Mäenpää
Käsikirjoitus: Kiti Kokkonen
Rooleissa: Titta Jokinen, Paavo Kerosuo, Kiti Kokkonen ja Ella Pyhältö

Hyvänen aika! Jos vain suinkin mahdollista, mene katsomaan tämä!

Suomen uusperheellisten liitto järjesti ennakkonäytöksen uuspareille ja olimme miehen kanssa sitä katsomassa. Eniten jännitin etukäteen sitä, oliko aiheita uskallettu käsitellä riittävän rohkeasti, mutta kyllä, voi kyllä! Edes "Pyhä Äiti" -myyttiä ei säästelty.

En silti usko, että edes ydinperheelliset voisivat kokea näytelmän kärjistävää otetta provokaationa. Nämä tunteet ovat aivan oikeita. Ulkopuolisuus, viimeiseen saakka yrittäminen, miellyttämisen tarve, pelko ja epätoivo. Ja kuitenkin niitä pieniä ilon kipinöitä, kun lapsi haluaa soittaa juuri sinulle ja kertoa oppineensa ajamaan polkupyörällä.

Itseeni sattui ehkä eniten Paavo Kerosuon esittämän Kimin yritys toimia kahden naisen välissä loukkaamatta ja ärsyttämättä kumpaakaan. Järjellähän voi ajatella, ettei sellainen ole edes mahdollista: kun yhtäälle kumartaa, toisaalle pyllistää.

"Mä yritän vain toimia niin, että kaikille olisi hyvä."

"Mutta eikö sun nyt jumalauta pitäisi tajuta toimia niin, että mun, istuvan vaimon, pitäisi olla hyvä? Mitä sä sitä entisen elämäsi akkaa vieläkin hännystelet?"

Kuka unohti kurahousut? Miten joulua vietetään? Kuka kuuluu perheeseen? Kuka saa kutsua itseään vanhemmaksi?

Näytelmä ei tietenkään anna kysymyksiin vastauksia. Mutta ajattelemisen aihetta se tarjoaa.

He tulivat kaikki

Kaitsu sai kutsun kaverinsa varpajaisiin, joten pojat jäivät meille yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Tai no, Leevi livahti kaverilleen yökylään, joten junnujoukkueen vahvuus on viisi. 

Hauskaa huomata taas, miten hyvin nuo viihtyvät yhdessä nyt, kun heidän ei enää ole pakko viettää aikaa yhdessä. Majaleikki pistettiin pystyyn samantien. Ja "saadaanko me nukkua majassa, pliiiiiis!"

Senkun nukkuvat. Epäilen, että kömpivät omiin sänkyihinsä jossain vaiheessa. Tuolla saattaa tulla hiukan lämmin. 

Omat poikani ovat väläytelleet pitkin syksyä, että haluaisivat vaihtaa asumisrytminsä viikon sijaan kahden viikon vaihtoväliin. Kuulostaisi sikäli hyvältä, että se kyllä säännöllistäisi entisestään poikien kuviota. Lisäksi on helpompi suunnitella aikatauluja, kun yhdessä paikassa ollaan kauemmin. 

Jonna ja Joonas tuskin kuitenkaan tekisivät vastaavaa vaihtoa, mikä tarkoittaisi joka kuukausi yhtä kuuden lapsen viikkoa. Jotenkin jo yksi ilta isolla sakilla saa minut kallistumaan siihen ratkaisuun, että jos Jonna ja Joonas pysyvät viikon vaihdoissa, saavat minunkin poikani pysyä. Tätä hulabaloota viikko putkeen joka kuukausi tuntuu jo julmalta. 

Vaikka mahtui tähän iltaan seesteisempiäkin hetkiä, kun Jonna ja Arttu löysivät lukioaikaiset peitevärini ja taiteilijat pääsivät ilmaisemaan itseään. 

Lomasta sopiminen uusperheessä

Kaikilla ei ole kymmenen viikon kesälomaa. Joillakin on. En nyt aio rehvastella aiheella tällä kertaa enempää, palaan asiaan kesäkuussa. 

Nämä toiset joutuvat listaamaan lomansa työnantajalleen suhteellisen ajoissa. Niinpä kesälomasta puhuminen on ihan ajankohtaista tammikuussa. Tekstiviestiketju aiheesta kulki suunnilleen näin:

Jäsen M: Miten haluaisit että lomat mennään?

Tärppä: Käviskö, että kahden viikon jaksoissa?

M: Ei kyllä onnistu, en voi olla kesäkuussa pois töistä. Mennään kesäkuu normaaleill viikoilla ja mä voin pitää lomaa lasten kanssa heinäkuussa kolme viikkoa.

T: Miten vaan, mä toivon että mäkin vaan saan sitten lomailla myös lasten kanssa.

(Säästetään lukijaa, tässä välissä soutamista ja huopaamista jokusen viestin verran.)

M: no pystyisitkö pitämään heinäkuun alkupuolella viikot 27 ja 28 lomaa niin minä pidän loppupuolella 29 ja 30 viikot. Jos viikot 25 ja 26 lapset ois mulla ja 23 ja 24 teillä.

Eli lopputulos: kesä mennään niissä kahden viikon jaksoissa, kuten alunperinkin ehdotettiin. Ehkä joskus on suurta viisautta antaa toisen pitää ideaa omanaan? 

Uutta onnea

Joonas paljasti, että äidillä on uusi miesystävä. 

Vähän kyllä olimme arvelleetkin sellaista jo: Jonnan on pitänyt käydä jatkuvasti iskäviikolla hoitamassa äidin eläimiä, kun "äiti on kaverin luona". Nyt joululomalla Joonas oli saanut tavata isäpuoliehdokkaan. Jonna ei ollut vielä halunnut, mutta ei hänellä kuulemma ole mitään erityisempää mielipidettä asiaan. 

Mukavaa, että lasten äidinkin elämään on tullut aikuinen, jonka kanssa jakaa elämäänsä. Hieman jännittää, miten kuviossa käy, kun uusi onni asuu eri paikkakunnalla ja hänelläkin on vuoroasujalapset. Tuskin mikään yhteenmuutto on vielä mitenkään ajankohtainen asia, mutta onhan siinä paletti. Jonnan ja Joonaksen koulut, kaverit, pikkusisko ja isä ovat täällä. Uuden onnen lasten elämä taas on siellä. Kukaan vanhemmista tuskin on aivan helposti luopumassa arkiviikostaan lasten kanssa. Kuka muuttaa, minne ja kenen kanssa?

Oma eksäni joskus sanoikin, että juuri tästä syystä hän ei ole edes vilkuillut muita kuin oman kylän naisia. Hän ei muuta lasten asuinpaikkakunnalta pois. Helppo taitaa olla sanoa tässä vaiheessa. Onhan se Murphyn laki, että Se Oikea kävelee vastaan paikallisessa S-marketissa ollessaan läpikulkumatkalla kohti kotia 300 kilometrin päässä. 

Nyt onkin kyllä ollut pitkään niin hiljaista uusperherintamalla, että johan tässä vähän rytinää on kaivattukin. Odotamma jatko-osaa. Ja virallista ilmoitusta asiasta. ;)

Vuosikatsaus 2014

Tammikuu

Elvi täytti kolme vuotta ja iskä julkaisi levyn. Pääsin julkkarikeikalla pianon taakse ja oli kyllä hieno tilaisuus. 

Helmikuu

Lumilapiota käytettiin ensimmäisen kerran koko talvena. Päiväkodin vanhempaintoimikunta järjesti koko perheen iltamat, joita olimme mukana järjestämässä. Yritimme käydä Tallinnassa Titanic-näyttelyssä, mutta emme olleet huomanneet tarkistaa passien voimassaoloaikaa ja reissu siirtyi maaliskuulle. 

Maaliskuu

Joonas täytti kahdeksan vuotta ja siirtyi omasta luokastaan naapurikuntaan pienluokkaan. Siirtyminen sujui hienosti ja koulu alkoi sujua huomattavasti paremmin. Minä täytin 32 vuotta. Kävimme katsomassa Titanic-näyttelyn, jonotus kesti vain pari tuntia. Vein Elvin ja kummipojat nukketeatteriin.

Huhtikuu

Nikolla oli yöeskari. Mies täytti 38 vuotta. Joonaksen kaikenlaisia palavereita oli suunnilleen joka viikko. Helvetti jäätyi, kun saimme istuttua saman pöydän ääreen ex-osaston kanssa ja sovittua lasten kesälomat sovussa. Päätettiin laittaa rivitaloasunto myyntiin. Ennen kuin ehdimme laittaa, huomasimme lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin juuri sellaista asuntoa, kuin meillä oli. Vastasimme ilmoitukseen ja perhe kävi katsomassa asuntoa. Samana iltana tuli viesti, että he haluavat tehdä tarjouksen. 

Toukokuu

Mies sopi minulta kysymättä asuntonäytön vanhaan omakotitaloon ja olin raivoissani: olimme jo melkein sopineet aivan toisen talon ostamisesta. Talo osoittautui aivan loistavaksi joka suhteessa. Teimme tarjouksen suunnilleen niiltä sijoiltamme. Omasta asunnostamme saimme hyvän tarjouksen ja asuntokaupat tehtiin kuun lopussa. 

Kesäkuu

Kesäloma alkoi. Muutimme omaan kotiimme. Allitimme salaojaremontin. Niko täytti seitsemän vuotta, Leevi 11. Siskoni valmistui lastentarhanopettajaksi ja juhlimme häntä vanhempieni kotona. Juhannusta vietettiin kotikylän rantajuhlilla ja oikeastaan koko vuoden ainoa vääntö Jäsen M:n kanssa tuli tässä kohtaa, kun joku porukassamme oli käsittänyt lasten loma-ajat väärin ja piti hieman miettiä, kenen luona bonuslasten pitikään viettää juhannus. 

Heinäkuu

Piharemontti jatkui. Arttu täytti yhdeksän vuotta. Miehen täti tuli vierailulle Kanadasta. Kävimme äitini ja lasteni kanssa Taborginvuoren kesäteatterissa. 

Elokuu

Teimme koko porukalla reissun Tampereelle Särkänniemeen. Etukäteen jännitti hieman, miten onnistuu näin ison porukan reissu, mutta hienosti meni. Koulut alkoivat taas, Niko aloitti ekaluokan. Teimme lauluyhtyeemme kanssa pari hieman isompaa keikkaa, jotka menivät hyvin. 

Syyskuu

Tavallista arkea, jota maustoivat Joonaksen lukuisat palaverit, lääkäri- ja psykologikäynnit. Lauluyhtyeemme kävi koulutuksessa ja saimme rutkasti uutta oppia. Kunnassamme pidettiin yksi lauantaikoulupäivä, jolla saadaan sitten toukokuussa helatorstain jälkeinen perjantai vapaaksi. 

Lokakuu

Hojkseja ja vanhempainvartteja, kenelle mitäkin tukistatuksensa mukaan. Vietimme syyslomaa rennosti kotosalla, yhtenä päivänä ajelimme Kotkaan moikkaamaan mummoani. Lapset pitivät Halloween-bileet meillä kotona. Vietimme kolmevuotishääpäivää konsertin ja hyvän ruuan merkeissä. 

Marraskuu

Aikuiset pitivät Halloween-bileet paikallisessa ravintolassa. Jonna täytti 11 vuotta. Lauluyhtyeemme julkaisi esikoislevynsä ja pidimme julkkarikeikan. Jonnalla ja Leevillä oli yökoulu. Arttu sai kovan vatsakipukohtauksen, jonka syitä selviteltiin sairaalassa usean päivän ajan. Lopulta syyksi selvisi yersinia-bakteeri. 

Joulukuu

Kaikki pysyivät terveinä, ylipäätään vuoden 2014 sairastelusaldon voi laskea yhden käden sormin. Lauluyhtyeemme vietti pikkujouluja käymällä syömässä ja kuuntelemassa Club for Fiven joulukonserttia. Joulupukki toi hirveästi lahjoja. Kävimme äitini ja lasteni kanssa katsomassa Hurjaruuthin talvisirkusta (mieletön!!!). Vuodenvaihdetta vietimme kotosalla. Mies ja isommat lapset kävivät katsomassa ilotulitusta kylällä, minä vahdin kotona nukkuvaa Elviä ja tein lauluyhtyeellemme uuden sovituksen.