Kun äitipuoli nöyrtyi

Mikähän siinä muuten on, että aina kun aloittaa valituslinjan, saa kuumia kiviä niskaansa. Näin on käynyt ennenkin.

Ärsyttelin tuossa viikko takaperin sitä, kun likkaa pitää jatkuvasti kuljettaa eksälään hoitamaan eläimiä myös meidän viikollamme. Nyt sitten ei tarvinnut menneellä viikolla kuljettaa kertaakaan, eläinten hoitaminen oli ilmeisimmin hoidettu jotenkin toisin. Lisäksi Jäsen M antoi oman ammattitaitonsa käytettäväksi ja tuli auttamaan hommassa, jossa tarvittiin ammattilaisen silmää.

Pakko myöntää, että itselle otti aika koville päästää miehen eksä omalle tontille. Kyse ei ole siitä, että kokisin hänet jotenkin uhkana parisuhteellemme. On päivänselvää, että kumpikaan ei haikaile toisensa perään, niin paljon eripuraa ja katkeruutta on mieheni ja eksänsä väliin mahtunut. Pitäisi osata olla ennen kaikkea iloinen siitä, että välit ovat vihdoin ja viimein asialliset ja että keskusteleminen ja jopa toisen auttaminen on ihan mahdollista. Tulevaisuudessa meillä on edessä ainakin viidet rippijuhlat ja luultavasti myös viidet ylioppilas- tai valmistujaisjuhlat, jotka pitäisi pystyä järjestämään porukalla. Ehkä tässä on hyvä alku. 

Tänään ollaan jatkettu pihan kanssa. Niitä rippijuhlia silmällä pitäen leikattiin sireenipuskat. Niiden pitäisi alkaa kukkia uudelleen muutama vuosi leikkaamisen jälkeen. Toivottavasti neljä vuotta riittää ja Leevin ja Jonnan rippikuvat saadaan kukkivien sireenien edessä. Saavat luvan mennä alkukesän riparille. 

Eehhehehee

Kuulin uusperhevitsin:

Ennen tyttö mietti pojan kohdatessaan, olisiko tuosta olemaan isä minun lapsilleni. 

Nykyään tyttö miettii pojan kohdatessaan, olisiko tuosta olemaan lasteni kanssa joka toinen viikonloppu.

Vaalien alla

En ole hakemassa eduskuntaan. Jos kuitenkin olisin, haluaisin ajaa monimuotoisten perheiden asioita. 

Lähtökohtaisesti perhepolitiikka on ydinperhesuuntautunutta. Hyvä niin. Onhan suurin osa perheistä edelleen perinteisen mallin ydinperheitä: mies ja nainen sekä mahdolliset yhteiset lapset. Monimuotoisilla perheillä tarkoitetaan oikeastaan kaikkia niitä perheitä, jotka eivät mahdu edellämainittuun raamiin. On yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä, sukupolvirajat ylittäviä perheitä, adoptioperheitä, sijaisperheitä... Mitä unohdin? 

Oma kokemukseni rajoittuu ydin- ja uusperheessä elämiseen. Tilastoissa olemmekin oikeastaan yksilapsinen ydinperhe. Ja tässä tulee mielestäni lainsäädännöllinen epäkohta. Vuoroasuminen on yleistynyt viimeisten vuosien aikana hurjasti. Helsingin seudun peruskoululaisista noin 13% asuu vuorotellen kummankin vanhemman kanssa (Vesa Keskinen & Stina Högnabba: Kahden kodin lapset - "Kummankin kaa". Helsingin kaupungin tietokeskuksen työpapereita 2014:4). Vuoroasumisen tilastoiminen on melko haastavaa, sillä vuoroasumisesta ei välttämättä ole lainkaan lastenvalvojalla vahvistettua sopimusta vaan vanhemmat sopivat asiasta keskenään. Lisäksi Suomen lainsäädännön mukaan vuoroasujalapsella on kuitenkin oltava kirjattuna yksi lähivanhempi ja yksi tapaajavanhempi. Lapsilisä menee yleensä lähivanhemmalle, sen voi jakaa vain niin, että lapsilisän saaja itse maksaa puolet summasta toiselle vanhemmalle. 

Myöskään Kela-korttia ei saa molempiin koteihin. Tästä tosin kuulin tuttavalta eriävän mielipiteen. Itselleni kuitenkin sanottiin Kelasta, että kortti on henkilökohtainen ja sen on kuljettava lapsen mukana. Joku kertoi ratkaisseensa asian siten, että oli ilmoittanut kortin kadonneeksi, jolloin Kelasta oli lähetetty uusi. Luulen, että nykyään viivakoodiaikana kyseinen temppu ei toimi enää. 

Ruotsissa lainsäädäntö on huomattavasti ajankohtaisempi. Sekä osoite että lapsiperheen tuet on mahdollista puolittaa. Lisäksi huoltajuusmuodoksi on mahdollista kirjata vuoroasuminen ilman leimaavia lähi- ja etävanhempi -termejä.

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa", sanotaan. Myönnän, että oman perheeni tapauksessa ei ole minkään valtakunnan merkitystä sillä, missä lasten osoite on. Fyysisestikin osoitteiden välillä on noin 500 metriä matkaa. Kyse on enemmän tunneperäisistä seikoista. Siitä, että kun lapseni opettaja avaa koneelta lapsen oppilaskortin, näyttäytyy asia niin, että lapset asuvat isänsä kanssa. Siinä paperissa ei kerrota, että vuoden 52 viikosta he asuvat kanssani 28-30 viikkoa. 

Lapsilisän jakaminenkaan ei kosketa minua henkilökohtaisesti, sillä vaikka summa kilahtaakin kuukausittain isän tilille, tilittää hän siitä minulle puolet. Uskallan väittää, että ei onnistu suurimmalla osalla vuorovanhemmista. 

Puolivanhemmalla on perheen sisällä paljon velvollisuuksia, mutta oikeudet ovat huomattavasti vähäisemmät. On pitkälti biologisen vanhemman kädessä, minkälaiseksi äiti- tai isäpuolen rooli lapsen elämässä muodostuu. Tähän ei tietenkään voida lainsäädännöllä puuttua. Silti toivoisin erityisesti perheiden kanssa työskentelevien saavan perehdytystä monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Voi hyvin olla, että lapsen äitipuoli onkin henkilö, joka hoitaa hyvin suuren osan lapsen asioista: on perillä koulumenestyksestä, kaverisuhteista, opituista taidoista, ehkä tuen tarpeista. Olen kuullut monen monta tarinaa, joissa lapsen kanssa työskentelevät tahot sivuuttavat kokonaan henkilön, joka olisi kenties kaikkein parhaiten perillä lapsen asioista. Koetaan biologian perusteella tärkeämmäksi kuulla vanhempaa, joka näkee lasta neljä vuorokautta kuukaudessa, kuin aikuista, joka viettää lapsen kanssa aikaa päivittäin. 

Toivoisin näkeväni Suomen lainsäädännössä ja käytänteissä päivän, jolloin ymmärretään, että erilainen ei ole vääränlainen. Asioiden ei ole pakko pysyä samanlaisena vain siksi, että niin on aina tehty. En odota uudistusta hetkessä. Vaikka lainsäädäntöä alettaisiinkin hiljalleen muuttaa, en usko, että omat lapseni pääsevät koskaan olemaan virallisia vuoroasujia. Enkä tietenkään toivo lapsenlapsistani sellaisia. Se, mitä toivoisin, on joustavuus ja huomioiminen. Edes asia kerrallaan. 

Aina mun pitää

Tämä ei ole otsikostaan huolimatta euroviisupostaus. Tämä on negaatiopurkaus.

Aina mun pitää ymmärtää, että koska miehen ja eksänsä välit ovat olleet niin vaikeat, ei mies halua ärsyttää eksäänsä millään lailla. Jos eksä haluaa, että meiltä käydään hoitamassa hänen eläimiään, niin meiltähän sitten käydään, ettei eksä vain suutu. Koska suuttunut eksä voi saada pahaa jälkeä aikaan.

Ja onhan se totta. Eksä kun on Pyhä Äiti ja lisäksi vielä Pyhä Lähivanhempi. Jos hän suuttuu ja haluaa aiheuttaa ongelmia, on koko puulaaki hänen puolellaan. Viis siitä, että etäisä on oikeasti vuorovanhempi ja lapset ovat hänen luonaan tasan yhtä paljon. Viis siitä, että etäisä on hoitanut pääsääntöisesti kaikki pojan koulunkäyntiin liittyvät palaverit ja käytännön asiat.

Niinpä meiltä täytyy löytyä joka ikinen ilta aikaa siihen, että tyttö kuljetetaan äidilleen hoitamaan äidin eläimet, koska äiti viettää aikansa kaverinsa luona silloin, kun lapset ovat meillä. Jos meillä olisi omalla perheellä jotain suunnitelmia, ne täytyy kuitenkin aikatauluttaa eksän eläinten mukaan.

Ja aina mun pitää ymmärtää, että tämä on turhan riidan välttämistä. Niin, eksän kanssa riitelyn välttämistä. Istuvan vaimon turhautuminen on sivuseikka: se entinen kun on viisainta pitää hyvällä tuulella.

Aina mun pitää.

Miten uusperhe sairastaa?

Lähtökohtaisesti tietenkin uusperhe sairastaa ihan samoin kuin ydinperhekin. Joku saa jonkun pöpön ja sitten se kiertää joko osan porukasta tai sitten kaikki sairastuvat. Siinä ne yhtäläisyydet sitten olivatkin. 

Alle kymmenenvuotiasta lasta on oikeus jäädä hoitamaan kotiin, vaikka vanhempi olisikin työelämässä. Oikeastaan tätä oikeutta olisi tarkoitus käyttää siten, että työssäkäyvä vanhempi yrittää parhaansa mukaan järjestää jonkun muun hoitamaan sairastunutta lasta. Käytännössä kuitenkin vanhempi hoitaa lapsen yleensä itse.

Lapseksi katsotaan tässä tapauksessa joko oma biologinen lapsi tai samassa osoitteessa asuva lapsi. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että minä en voi jäädä kotiin, jos Joonas sairastuu ja vastaavasti mies ei voi jäädä hoitamaan Arttua tai Nikoa. Leevi ja Jonnahan ovat jo yli-ikäisiä, heidän tulee suoriutua pöpöineen itsekseen. Toisaalta tämä on selkeä ja helppo tilanne: kumpikin huolehtii omansa ja jos Elvi sairastuu, katsotaan, kummalla on töiden suhteen parempi (tai vähemmän huono) tilanne poisjäämisen suhteen. 

Sitten päästään siihen ongelmakohtaan: missä sairastamisen tulee tapahtua? Olemme sopineet poikien isän kanssa, että tauti taltutetaan siellä, missä on sairastuttu ja vaihti tehdään vasta paranemisen jälkeen. Näin vältetään mahdollisuuksien mukaan pöpöjen levittämistä. Jäsen M:n kanssa vastaavaa sopimusta ei ole tehty ja olenkin aiheuttanut yhden jäätävimmistä ex-liitännäisistä perhesodista kieltäytymällä ottamasta oksentavia bonuksia meille. En voi henkilökohtaisesti käsittää, mikä hinku aikuisella on raahata sairaat lapset liikkeelle ja miksi tauteja pitää ehdoin tahdoin kuljetella eteenpäin.

Ihan pakko myöntää, että kun Jonna ja Joonas viimeksi kiemurtelivat Pyhän Yrjön alistamina vaihtopäivää edellisen yön, naureskelin vähän partaani, kun vaihto tehtiin sairaudesta huolimatta ja tauti kulki kuin kulkikin myös sinne toiseen osoitteeseen. Olimme nimittäin ilmoittaneet, että lapset ovat sairaana ja että voidaan pitää heidät meillä kunnes tauti on ohi, mutta jos on niin suuri hinku päästä itse halailemaan arabiaa, niin en minä esteenä ole.

Seuraava ongelmakohta on tietysti se, milloin tauti sitten on ohi. Ja se, lasketaanko pieni nuha tai yskä sairastamiseksi. Saahan näistä ongelmia tehtyä enemmänkin, jos haluaa. Ratkaisujakin taitaa olla yhtä paljon kuin uusperheitä. 

Oma näkemykseni on tietenkin vuoroasujavanhemman näkemys. En tiedä, mikä olisi viisain ratkaisu, jos lapset vierailevat etävanhemmalla vain joka toinen viikonloppu. Luultavasti lähivanhempi ohjelmoi kaikki menonsa aina näille viikonlopuille. Ja etävanhemmalla ei ehkä ole puitteita pitää sairastuneita lapsia luonaan viikkoa. Tutkimattomia ovat uusperheiden tiet.